Kennel Pictan
Pictan Uutiset Koirat Pennut Tarinoita Yhteistyössä in English

Kevään 2014 toinen pentue, s. 26.3.2014
Pictan H-pentue

Mea & Jami

Suunnitelmissa on astuttaa myös kasvatimme C.I.B FI MVA EE MVA LVMVA CZ MVA Pictan Brizamea alkuvuodesta 2014.

Urokseksi on valittu nuori Puolan-tuonti uros Jamal Moon Eyes.

   

Jamalilla on Nuo1 metsäkokeesta ja hieno Avo1 tulos peltokokeesta syksyltä 2013. Se on Nokkalan Rallin Voittaja 2013. Jamal on myös tuore Suomen muotovalio ja ensi kaudella nuoresta iästään huolimatta kilpailee Voittaja-luokassa. Jamal on hyvin yhteistyökykyinen, tiedottava koira, jonka hermo pitää riistatilanteissa. Yläpäinen hakija ja hienosti tuulta käyttävä uros.

Ulkomuodoltaan Jami on vahvaluustoinen, erinomaisen eturinnan ja kulmaukset omaava uros, jolla ei ole tarvetta isotella muille uroksille. Korkeus 63-64cm, paino n.32kg. Lonkat Jamilla on A/A, kyynäreet 0/0. Ei ole EBJ-kantaja ja koira täysin läpikuvattu, ell tarkistama vailla mitään poikkeamia.

Jamalin isä on Kleeman 1:llä palkittu Ilo von der Zista ja emänä Puolan historian ensimmäinen kolmoisvalio narttu Heder Moon Eyes (kansainvälinen käyttövalio, muotovalio ja näyttelyvalio). Melko tiukka linjaus on tehty Jamalin suvussa IKP1:llä palkittuun saksalaiseen narttuun Wega von der Zistaan, joka osoittautunut erinomaiseksi periyttäjänartuksi. Nimenomaan vahvat emälinjat on Pictan H-pentueen taustalla. Se tulee myös Pictan Brizamean puolelta, mitenkään hienoja uroksia väheksymättä. Sukusiitosaste Pictan H:lle on 0%

Kuvia Measta ja Jamista

26.3.2014 syntyi 6 pentua, kaksi narttua ja neljä urosta.



Pennut ja omistajat

Pictan Hei Dacabe
Erja Bäckman,
Kokkola
Pictan Heracles
Mirva Koivisto,
Klaukkala
Pictan Herco
Peter Vickholm,
Porvoo
Pictan Herkules
Jussi Häkkinen,
Tarvasjoki
Pictan Hero
Jussi Takala,
Kerava
Pictan Heta
Päivi Ojala,
Kerava